Yön yli metsässä: Laipanmaa 07/2019

Paikka: Laipanmaa 

Aika: 12.-13.7.2019

Sää: +10-18 astetta, puolipilvistä

Retken tyyppi: yön yli -retki

Kävelykilometrejä: n. 10 kilometriä

Pitkään aikaan ei olla kiireiden vuoksi päästy yhtään minkäänlaiselle retkelle, mutta nyt vihdoin pitkän odottelun jälkeen oli vuorossa meidän ensimmäinen yö metsässä!

Eniten päänvaivaa meille on tuottaneet varusteet, mitä kaikkea sitä tarvitseekaan mukaan, ja mikä on hyödyllistä, mutta ei välttämätöntä ja mikä taas täysin turhaa. Ennen retkeä kävimme kuitenkin pienillä varusteostoksilla ja hankimme molemmille retkityynyt, muovisia ruoanlaittotarvikkeita, sekä hyttysmyrkkyä. 

Ensimmäinen yön yli retkemme suuntautui Laipanmaahan. Laippahan on Saanalle osittain hyvinkin tuttu paikka lapsuudesta, sillä Saana on siellä retkeillyt paljon vanhempiensa kanssa. Laipanmaahan ajaa n. tunnin Tampereelta, joten töiden jälkeen vain auto alle ja seikkailemaan! Reitti ja yöpymispaikka oltiin valittu jo etukäteen suositusten ja vinkkien perusteella. 

Saavuimme Laipanmaan parkkipaikalle kuuden aikoihin illalla, josta perjantain kävelyosuutena oli n. 7 kilometrin matka yöpymispaikalle Elamonjärven laavulle. Maasto ja metsät olivat yllättävänkin monipuolisia tällä matkalla, ja maisemat hyvinkin vaihtelevia. Polku oli kuitenkin aika helppokulkuista, vaikka paikka paikoin aika kapeaa ja purojen ylitykseen rakennetut pitkospuut olivat välillä hyvinkin pelottavan kapeita ja huojuvia. Kuivin jaloin kuitenkin selvittiin! Erityismaininta vielä hyttysille, mitä muuten riitti kyllä.

Perille saavuttuamme meitä odotteli ihana tyyni järvimaisema. patikoinnin jälkeen meillä oli jo aikamoinen nälkä, joten siinä ei kauaakaan ehditty ihmettelemään paikkoja, kun ryhdyttiinkin jo tulen- ja ruoantekopuuhiin. Ensinälkään keiteltiin pussipastat trangialla. Aikaa veden kiehumiseen ja pastan kypsymiseen meni ihan tuhottoman kauan, joten seuraavat pastat keitettiinkin nuotiolla. Lisukkeena paistettiin pekonisilppua ensimmäistä kertaa testissä olleella muurikalla! Oli muuten oiva lisä meidän pasta carbonaroihin! Jälkkäriksi valmistettiin vielä suklaatäytteisiä banaaneita ja appelsiinikorvapuusteja, näistä jälkimmäiset eivät kyllä kypsyneet nuotiolla halutulla tavalla, joten Saana päätyi paistamaan vähän kypsynyttä pullaa makkaratikun päässä. Ruokatouhuista oltiin valmiita niin myöhään, että olikin jo aika pimeää, onneksi oltiin kasattu teltta valmiiksi jo ruoanlaiton ohessa. 

Teltan kasaushan meiltä sujui jo kuin vanhoilta tekijöiltä, kun kerran oltiin sitä jo ennalta harjoiteltu! Laavun vieressä oli hyvä puuton telttapaikkakin, mihin luultavasti moni muukin on majoitteensa pystyttänyt. Ennen retkeä hankitut retkityynyt osoittautuivat kyllä loistavaksi hankinnaksi! Ne eivät tosin pakkaudu ihan niin pieneen kuin toivoisi, mutta tyynyt ovat aika isot ja pehmeät, joten hyvät unet niillä saa! Se korvannee tuon koko-ongelman. Yö menikin oikein mukavasti ja me molemmat nukuttiin tosi hyvin. Johtuiko se sitten pitkästä kävelystä, rankasta työviikosta vai raikkaasta ilmasta, mutta kumpikaan ei yön aikana oikeastaan heräillyt. Jossain kohti yötä tuli sen verran viileä, että piti vetää makuupussit kiinni, ja aamuauringon lämmittäessä telttaa puoli 7 aikaan aamulla tuli puolestaan sen verran kuuma, että piti makuupusseja vähän availla, jotta sai vielä hetkeksi aikaa unenpäästä kiinni. Virkosimme siinä puoli 9 aikoihin ja aloimme touhuamaan aamupalaa ja laittelemaan leiriä pakettiin. Aamupalaksi teimme pikapuuroa reitin varrelta kerätyillä mustikoilla. 

Lauantaiaamupäivälle kävelyä jäi n. 3 kilometriä, joten se taittui meiltä aika nopeasti lämpimässä kesäaamussa. Olisihan sitä voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta nälkäiset kissat kotona odottivat jo kovasti ruokaa.

Harjoitukset jatkuvat: Kintulammi 03/2019 II

Paikka: Kintulammi 29.3.2019

Sää: +5 astetta, puolipilvistä

Retken tyyppi: päiväretki

Kävelykilometrejä: n. 5 km

Päätettiimpähän lähteä toistamiseen tutkimaan Kintulammen polkuja. Tällä kertaa lähdimme eri päästä aluetta kuin viime kerralla. Tämän kertainen reitti kulki Vattulan luonnonsuojelualueen läpi. Vattulan alue oli kaunista vanhaa metsää, tämä vuodenaika ei ehkä tee alueelle juurikaan oikeutta.

Ehkä ajankohdastakin johtuen liikkellä oli enemmän ihmisiä kuin viimeksi, ei kylläkään mitenkään ruuhkaksi asti, mutta useampaan kertaa polulla tuli vastaan muita retkeilijöitä, eikä nuotiopaikoillakaan tarvinnut pitää tulta yksin yllä. 

Reitillemme sattui myös kohta mikä alitti suuret voimalinjat, aurinko oli sulattanut lunta tehokkaasti aukealta alueelta, ja tästä syystä reitti oli hankalampaa nähdä. Lisäksi jalkojen alta katoava sulava lumi antoi lisämausteensa kävelemiseen.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Kaulamoisen nuotiopaikka. Edellinen seurue oli juuri kerinnyt lähteä, joten paikalle saavuttuamme ryhdyimme tulentekopuuhiin. Kaulamoisella oli hieno puuvaja täynnä puuta, kuten kaikkissa Kintulammin tulentekopaikoissa. Olli ryhtyikin samantien puutöihin ja pilkkoi halkoja pienemmiksi. Kaulamoisilla paistoimme isompaan nälkään parit makkarat, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Kaukoistenkallion laavu. Kalliolta oli jyrkähkö pudotus veteen, tämä paikka on varmasti kesäaikaan mielenkiintoisen näköinen. Saapuessamme nuotiopaikalle edellinen seurue oli juuri tekemässä lähtöä. Elvytimme siitä nuotion uudelleen henkiin ja samalla paikalle saapui toinenkin porukka. Makkaroiden lisäksi paistoimme jälkiruoaksi vaahtokarkkeja. Ehkä ollaan vaan hitaita syömään, mutta #notskilekanotskilvika sopinee meidän taukomotoksi. 

Paluumatkalla kävimme katsastamassa vielä Kirkkokiven, ja se oli, noh iso kivi. Ihan majesteettisen näköinen kuitenkin. Kirkkokiven lähistöllä on myös Kirkkokiven laavu, siellä emme sen enempää pysähtyneet, mutta paikalla oli paljon lapsiperheitä, tälle nuotiopaikalle on lyhyehkö ja helppokulkuinen matka parkkipaikalta, joten se sopii hyvin myös perheen pienimmille. 

Reitillä oli myös useita puronylityspaikkoja, joista osa tuotti meille hieman päänvaivaa. Sulavasta lumesta johtuen osa puroista oli aika leveitä, Olli rohkeana herrasmiehenä kokeili ylityksiä aina ensimmäisenä ja kasteli kertaalleen varpaansakin.

Varaslähtö retkeilyyn: Kintulammi 03/2019 I

Paikka: Kintulammi 22.3.2019

Sää: +5 astetta, aurinkoista

Retken tyyppi: iltapäiväretki

Kävelykilometrejä: n. 3 km

Kaikessa innostuksessamme emme malttaneet uusien varusteidemme kanssa odottaa kevään tuloa enää yhtään kauempaa, vaan suuntasimmekin sulavan lumen keskelle Kintulammille testailemaan varusteitamme ja kokeilemaan eräilyä.

Koska aikaa oli vain iltapäivän verran, ja meillä molemmilla oli jalassamme käyttämättömät kengät, valitsimme reitiksi Kintulammen kiertämisen. Matkallisesti tämä teki n. 3 kilometriä, juuri sopiva harjoitteluretki siis. Tarkoituksenamme oli kävellä laavulle ja paistaa siellä makkarat ja vaahtokarkkeja.

Kaunis sää olikin houkutellut myös muita retkeilijöitä paikalle, eikä meidän tarvinnut ryhtyä edes tulentekopuuhiin laavulle saavuttuamme. 

Tällaiset retkeilyalueet ovat täydellisiä meidän kaltaisillemme kaupunkilaissieluille, sillä eksymisen todennäköisyys on erittäin pieni hyvin merkattujen polkujen ansiosta. Bonusta myös siitä, että tulentekopaikoilla on valmiiksi polttopuita, eikä niitä tarvitsee kantaa mukana.

Eikö niin, että on ihan ok iloita ensimmäisen retkemme onnistumisesta! Mitään ei sattunut, selvisimme suunnitellusta reitistä ja saimme vielä makkarat ja vaahtokarkitkin paistettua! 

Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia seikkailuja!

Heräteostoksena makuupussit ja teltta!

Mistä koko retkeily- ja eräilyinnostus sitten oikein lähti?

Olimmehan me jo pitkään jutelleet, että haluaisimme lähteä yhdessä retkeilemään, mutta asia on ollut kauan ainoastaan ajatuksen tasolla eikä edennyt yhtään suunnitelmia ja haaveilua pidemmälle. Ollille myös tärkeänä asiana retkeilyssä on hyvät varusteet, joiden puute oli aiemmin "suurin este" retkeilyn aloittamiselle.

Kuinkas sitten kävikään luistinten teroitus reissulla, mukaan kaupasta tarttuikin yhtäkkiä makuupussit ja teltta. Jo samana iltana alkoikin tulevien retkien suunnittelu ja selvitystyö. Minne voisimme mennä, mitä tarvitsisi mukaan, mitä jo löytyy itseltä ja mitä tarvitsee vielä hankkia. Selväähän meille oli se, että näin keskellä talvea emme vielä tulisi minnekään yöksi lähtemään, sitä ei kestäisi mieli eivätkä varusteet. 

Teltta ei vie rinkasta enempää tilaa kuin kissakaan.

Makuupussien avulla pitäisi selvitä ainakin keväällä.

Teltan ja makuupussien lisäksi kävimme shoppailemassa molemmille uudet kuoritakit ja ulkoiluhousut, sekä aluskerrastot. Olli hankki lisäksi itselleen vaelluskengät, Saanalta nämä löytyivät jo valmiiksi. 

Ruokaa rakastavina tärkeä hankinta meille oli tietenkin retkiastiastot, teleskooppiset makkaratikut sekä taskumatti. Saana halusi itselleen ehdottomasti Light my firen pinkit astiat, Olli puolestaan tyytyi miehisempiin Wildon astioihin. 

Saanan Light my firen setin väriksi löytyi lopulta pinkki

Ollin Wildon setti on hillitympi maaston vihreä

Light my firen spork-aterimet ovat myös kovassa suosiossa

Makkaratikut löytyi XXL:stä. Ollille oranssi ja Saanalle, noh, pinkki.

Taskumatti mm. mehutiivisteelle :-)

Nuotion tekoa varten lisäksi ostimme tulukset, sytytyspaloja ja sytytyskieppejä. Vaikka meidän kaltaisille tumpeloille varmaan sytkäri ja sanomalehti olisi idioottivarmin valinta... Mutta aina saa haaveilla, että tuluksillakin saisi joskus tulen aikaiseksi. 

Light my fire -tuluksissa on myös hätäpilli.

Paljonhan vielä puuttuukin, ehkä tärkeimpänä tulee mieleen makuualustat ja trangia. Lisäksi Ollilta puuttuu vielä rinkka.

Ollaanko unohdettu jotain oleellista, kerro meille!  

Ketä me ollaan?

Olli & Saana

Me ollaan tamperelainen nuoripari, yhteiseloa meillä on takana reilu pari vuotta. Ollaan seikkailunhaluisia yllytyshulluja, ja välillä innostutaankin kaikista uusista kokeiluista sekä ajatuksista ihan liian paljon ja liian nopeasti...

Menoa ja meininkiä meidän arjesta ei puutu, sillä Olli suorittaa toista vuotta insinööriopintoja ja käy siinä ohessa satunnaisesti töissä, Saana puolestaan käy säännöllisesti töissä ja suorittaa satunnaisesti viimeisiä tradenomiopintojaan.

Vapaa-ajan me vietämme tanssisalilla treenaten, kisaten ja valmentaen yhdessä erilaisia paritansseja. Lisäksi arkeamme piristää kolme vikkeläliikkeistä kissaamme, ketkä mahdollisesti ajoittain seikkailevat tämänkin blogin kuvituskuvissa.

Olli

Eräilyt ovat jääneet mulle aika vähälle pitkin elämää. Nuorempana kävin reilun puolen vuoden ajan partiossa sudenpentuna, mutta innostus uuteen harrastukseen pääsi lopahtamaan huonon leirikokemuksen takia. Myöhemmin tuli kokeiltua partiota uudelleen, mutta harrastus ei kuitenkaan saanut vieläkään tarpeeksi tulta alleen, jotta harrastus olisi jatkunut aikuisikään asti.

Usean vuoden jälkeen koitti aika ja metsään oli pakko lähteä intin johdosta. Metsässä ei suurempia ongelmia tullut vastaan, jos nyt normaalia suurempaa väsymystä ja totuttua heikompaa varustustasoa lasketa. Intin lomassa tuli kuitenkin kerran käytyä nukkumassa yö ulkona muutaman ystävän kanssa ja vapaus päästä kuvaamaan luontoa ja tapahtumia luonnon helmassa houkutti kovasti. 

Intin jälkeen kuitenkin harrastuksesta jäi käteen vain valokuvaaminen, ja retkeily sai jäädä vielä mieleen hautumaan. Parin vuoden ajatusten hautomisen jälkeen innostus ulkoiluun ja retkeilyyn löytyi uudelleen. Yksi vaikuttava tekijä oli varusteiden puute, mikä korjaantui kevään aikana. Asiasta lisää tekstissä "Heräteostoksena makuupussit ja teltta!"

Retkeilyssä tärkeintä on tietenkin hyvä ruoka. Tavoitteena on myös nähdä paljon Suomen luontoa ja uusia paikkoja. Eniten huolettaa, että saadaanko me teltta pystyyn ja jaksaako Saana kävellä mukana retkillä rinkkansa kanssa.

Saana

Olen kulkenut vanhempieni matkassa metsässä siitä asti kun jalat vain ovat kantaneet, isäni metsästää ja molemmat vanhempani ovat aina olleet hyvin erähenkisiä. Lapsena vietin kaikki viikonloput mökillä ja retkeilimme hyvin paljon aina lappia myöden. Teini-iässä mökkeily ja metsässä liikkuminen jäikin sitten vähemmälle ja viimeisimmästä telttayöstä onkin varmaan aikaa lähemmäs 8 vuotta.

Niin ikään myös mun nuoruuteen on kuulunut partio, siellä viihdyinkin jokusen vuoden, mutta sitten kilpavoimistelu alkoi viemään kaiken vapaa-ajan, jolloin haikein mielin jouduin luopumaan partioharrastuksesta. 

Kiinnotus retkeilyä ja luontoa kohtaan, ei kuitenkaan kadonnut minnekkään, ongelmana olikin aikuisuuden kynnyksellä sopivan retkiseuran puute, sillä kovinkaan moni kavereistani ei ole ollut kovinkaan innostunut luonnossa liikkumisesta, saatika siellä yöpymisestä. Nyt saman henkisen seuran löydyttyä onkin aika palata luonnon helmaan. 

Multa siis retkeilykokemusta kyllä löytyy, mutta erätaidot ovat erittäin ruosteessa. Pientä harjoittelua ja totuttelua tämän harrastuksen henkiinherättäminen taas vaatii, mutta intoa ei ainakaan tällä hetkellä puutu!

Retkeilyltä haluaisinkin uusia kokemuksia, kauniita maisemia ja luonnon rauhaa. Eniten huolettaa kuinka tällainen kylmää ja ötököitä vihaava blondi selviää metsän keskellä.