Varaslähtö retkeilyyn: Kintulammi 03/2019 I

Paikka: Kintulammi 22.3.2019

Sää: +5 astetta, aurinkoista

Retken tyyppi: iltapäiväretki

Kävelykilometrejä: n. 3 km

Kaikessa innostuksessamme emme malttaneet uusien varusteidemme kanssa odottaa kevään tuloa enää yhtään kauempaa, vaan suuntasimmekin sulavan lumen keskelle Kintulammille testailemaan varusteitamme ja kokeilemaan eräilyä.

Koska aikaa oli vain iltapäivän verran, ja meillä molemmilla oli jalassamme käyttämättömät kengät, valitsimme reitiksi Kintulammen kiertämisen. Matkallisesti tämä teki n. 3 kilometriä, juuri sopiva harjoitteluretki siis. Tarkoituksenamme oli kävellä laavulle ja paistaa siellä makkarat ja vaahtokarkkeja.

Kaunis sää olikin houkutellut myös muita retkeilijöitä paikalle, eikä meidän tarvinnut ryhtyä edes tulentekopuuhiin laavulle saavuttuamme. 

Tällaiset retkeilyalueet ovat täydellisiä meidän kaltaisillemme kaupunkilaissieluille, sillä eksymisen todennäköisyys on erittäin pieni hyvin merkattujen polkujen ansiosta. Bonusta myös siitä, että tulentekopaikoilla on valmiiksi polttopuita, eikä niitä tarvitsee kantaa mukana.

Eikö niin, että on ihan ok iloita ensimmäisen retkemme onnistumisesta! Mitään ei sattunut, selvisimme suunnitellusta reitistä ja saimme vielä makkarat ja vaahtokarkitkin paistettua! 

Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia seikkailuja!

Heräteostoksena makuupussit ja teltta!

Mistä koko retkeily- ja eräilyinnostus sitten oikein lähti?

Olimmehan me jo pitkään jutelleet, että haluaisimme lähteä yhdessä retkeilemään, mutta asia on ollut kauan ainoastaan ajatuksen tasolla eikä edennyt yhtään suunnitelmia ja haaveilua pidemmälle. Ollille myös tärkeänä asiana retkeilyssä on hyvät varusteet, joiden puute oli aiemmin "suurin este" retkeilyn aloittamiselle.

Kuinkas sitten kävikään luistinten teroitus reissulla, mukaan kaupasta tarttuikin yhtäkkiä makuupussit ja teltta. Jo samana iltana alkoikin tulevien retkien suunnittelu ja selvitystyö. Minne voisimme mennä, mitä tarvitsisi mukaan, mitä jo löytyy itseltä ja mitä tarvitsee vielä hankkia. Selväähän meille oli se, että näin keskellä talvea emme vielä tulisi minnekään yöksi lähtemään, sitä ei kestäisi mieli eivätkä varusteet. 

Teltta ei vie rinkasta enempää tilaa kuin kissakaan.

Makuupussien avulla pitäisi selvitä ainakin keväällä.

Teltan ja makuupussien lisäksi kävimme shoppailemassa molemmille uudet kuoritakit ja ulkoiluhousut, sekä aluskerrastot. Olli hankki lisäksi itselleen vaelluskengät, Saanalta nämä löytyivät jo valmiiksi. 

Ruokaa rakastavina tärkeä hankinta meille oli tietenkin retkiastiastot, teleskooppiset makkaratikut sekä taskumatti. Saana halusi itselleen ehdottomasti Light my firen pinkit astiat, Olli puolestaan tyytyi miehisempiin Wildon astioihin. 

Saanan Light my firen setin väriksi löytyi lopulta pinkki

Ollin Wildon setti on hillitympi maaston vihreä

Light my firen spork-aterimet ovat myös kovassa suosiossa

Makkaratikut löytyi XXL:stä. Ollille oranssi ja Saanalle, noh, pinkki.

Taskumatti mm. mehutiivisteelle :-)

Nuotion tekoa varten lisäksi ostimme tulukset, sytytyspaloja ja sytytyskieppejä. Vaikka meidän kaltaisille tumpeloille varmaan sytkäri ja sanomalehti olisi idioottivarmin valinta... Mutta aina saa haaveilla, että tuluksillakin saisi joskus tulen aikaiseksi. 

Light my fire -tuluksissa on myös hätäpilli.

Paljonhan vielä puuttuukin, ehkä tärkeimpänä tulee mieleen makuualustat ja trangia. Lisäksi Ollilta puuttuu vielä rinkka.

Ollaanko unohdettu jotain oleellista, kerro meille!  

Ketä me ollaan?

Olli & Saana

Me ollaan tamperelainen nuoripari, yhteiseloa meillä on takana reilu pari vuotta. Ollaan seikkailunhaluisia yllytyshulluja, ja välillä innostutaankin kaikista uusista kokeiluista sekä ajatuksista ihan liian paljon ja liian nopeasti...

Menoa ja meininkiä meidän arjesta ei puutu, sillä Olli suorittaa toista vuotta insinööriopintoja ja käy siinä ohessa satunnaisesti töissä, Saana puolestaan käy säännöllisesti töissä ja suorittaa satunnaisesti viimeisiä tradenomiopintojaan.

Vapaa-ajan me vietämme tanssisalilla treenaten, kisaten ja valmentaen yhdessä erilaisia paritansseja. Lisäksi arkeamme piristää kolme vikkeläliikkeistä kissaamme, ketkä mahdollisesti ajoittain seikkailevat tämänkin blogin kuvituskuvissa.

Olli

Eräilyt ovat jääneet mulle aika vähälle pitkin elämää. Nuorempana kävin reilun puolen vuoden ajan partiossa sudenpentuna, mutta innostus uuteen harrastukseen pääsi lopahtamaan huonon leirikokemuksen takia. Myöhemmin tuli kokeiltua partiota uudelleen, mutta harrastus ei kuitenkaan saanut vieläkään tarpeeksi tulta alleen, jotta harrastus olisi jatkunut aikuisikään asti.

Usean vuoden jälkeen koitti aika ja metsään oli pakko lähteä intin johdosta. Metsässä ei suurempia ongelmia tullut vastaan, jos nyt normaalia suurempaa väsymystä ja totuttua heikompaa varustustasoa lasketa. Intin lomassa tuli kuitenkin kerran käytyä nukkumassa yö ulkona muutaman ystävän kanssa ja vapaus päästä kuvaamaan luontoa ja tapahtumia luonnon helmassa houkutti kovasti. 

Intin jälkeen kuitenkin harrastuksesta jäi käteen vain valokuvaaminen, ja retkeily sai jäädä vielä mieleen hautumaan. Parin vuoden ajatusten hautomisen jälkeen innostus ulkoiluun ja retkeilyyn löytyi uudelleen. Yksi vaikuttava tekijä oli varusteiden puute, mikä korjaantui kevään aikana. Asiasta lisää tekstissä "Heräteostoksena makuupussit ja teltta!"

Retkeilyssä tärkeintä on tietenkin hyvä ruoka. Tavoitteena on myös nähdä paljon Suomen luontoa ja uusia paikkoja. Eniten huolettaa, että saadaanko me teltta pystyyn ja jaksaako Saana kävellä mukana retkillä rinkkansa kanssa.

Saana

Olen kulkenut vanhempieni matkassa metsässä siitä asti kun jalat vain ovat kantaneet, isäni metsästää ja molemmat vanhempani ovat aina olleet hyvin erähenkisiä. Lapsena vietin kaikki viikonloput mökillä ja retkeilimme hyvin paljon aina lappia myöden. Teini-iässä mökkeily ja metsässä liikkuminen jäikin sitten vähemmälle ja viimeisimmästä telttayöstä onkin varmaan aikaa lähemmäs 8 vuotta.

Niin ikään myös mun nuoruuteen on kuulunut partio, siellä viihdyinkin jokusen vuoden, mutta sitten kilpavoimistelu alkoi viemään kaiken vapaa-ajan, jolloin haikein mielin jouduin luopumaan partioharrastuksesta. 

Kiinnotus retkeilyä ja luontoa kohtaan, ei kuitenkaan kadonnut minnekkään, ongelmana olikin aikuisuuden kynnyksellä sopivan retkiseuran puute, sillä kovinkaan moni kavereistani ei ole ollut kovinkaan innostunut luonnossa liikkumisesta, saatika siellä yöpymisestä. Nyt saman henkisen seuran löydyttyä onkin aika palata luonnon helmaan. 

Multa siis retkeilykokemusta kyllä löytyy, mutta erätaidot ovat erittäin ruosteessa. Pientä harjoittelua ja totuttelua tämän harrastuksen henkiinherättäminen taas vaatii, mutta intoa ei ainakaan tällä hetkellä puutu!

Retkeilyltä haluaisinkin uusia kokemuksia, kauniita maisemia ja luonnon rauhaa. Eniten huolettaa kuinka tällainen kylmää ja ötököitä vihaava blondi selviää metsän keskellä.